Valtuustoaloite valtuuston kokousten nähtävillä olosta
Valtuuston kokouksessa 8.12.2025 teimme yhdessä vasemmiston kanssa valtuustoaloitteen. Siinä pyydetään valtuuston kokousten nähtävillä pitoa kahden viikon ajan netissä.
PYHÄJÄRVEN KAUPUNGINVALTUUSTO 8.12.2025
VALTUUSTOALOITE VALTUUSTONKOKOUSTEN NÄHTÄVILLÄ OLOSTA KAHDEN VIIKON AJAN TALLENTEENA
Pyhärven kaupunkistrategiassa on sivulla 23 kirjoitettu kohdassa
Yhteistyö ja vuorovaikutus seuraavaa: ”Päätöksenteon vuorovaikutus ja osallisuus”.
Ja edelleen ”Kaupunkikonserni kehittää kuntalaisten osallisuutta jatkuvana prosessina ja valmistelee osallisuusohjelmaa.”
Hyvinvointisuunnitelmassa (s. 21) on kohdassa Osallisuus kirjoitettu mm. että osallisuutta edistäviä tapoja ovat mm. kuntalaiskyselyt, järjestötapaamiset, vaikuttamistoimielimet ja viestintäkanavat.
Avoimuus kaikkinensa on mahdollisuutta vaikuttaa asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon. Avoimuus on asioiden läpinäkyvää hoitamista. Vuorovaikutusta ja osallisuutta on syytä lisätä.
Teemme valtuustoaloitteen, jossa pyydämme, että kaupunki ryhtyy pikaisesti toimenpiteisiin siten, että valtuustonkokoukset ovat nähtävissä tallenteina kahden viikon ajan kokouksista lukien.
Lisäksi kun uudistusta tehdään, niin tulee huomioida myös se, että valtuustosalissa järjestettävät julkiset tiedotus- ym. tilaisuudet olisivat myös katsottavissa kahden viikon ajan tallenteina.
Pyhäjärvi 8.12.2025