VALTUUSTOALOITE OSTOLASKUDATAN AVAAMISESTA

Kuntaliitto on antanut suosituksen ja ohjeet kunnan ostolaskudatansa avaamiseksi 26.5.2021.
Lukuisat kaupungit ja kunnat ovat jo tehneet niin. Kunnan ostojen ja hankintojen laskutustiedot ovat julkisia asiakirjoja. Niiden saattaminen kuukausittain näkyville kunnan kotisivulle täyttäisi osaltaan avointa ja julkisuusmyönteistä hallintoa. Kuntalaiset pääsisivät näkemään, mitä heidän verovaroillaan on tehty.
Yrityksille ja yrittäjille data antaisi tietoa, jonka pohjalta voisivat arvioida oman toimintansa tarjontaa kunnalle.
Myös luottamushenkilöille ostolaskudatasta on hyötyä.
Verovaroja ostoihinsa käyttää noin 800 julkisorganisaatiota ja pari tuhatta julkisesti omistettua yhtiömuotoista organisaatiota. Ostot ovat merkittäviä, esitetyt arviot ovat 35-50 miljardia.
Ostolaskujen avaamisen tarkoitus on lisätä kunnan toiminnan läpinäkyvyyttä ja vahvistaa siten paikallisdemokratiaa. Ostolaskujen avaamisella voidaan lisätä myös kustannustietoisuutta ja hakea sitä kautta mahdollisia säästöjä. Julkistaminen on myös osa kunnan sisäistä valvontaa.
Pyhäjärven Perussuomalaisten valtuustoryhmä tekee valtuustoaloitteen, jossa pyydämme Pyhäjärven kaupunkia valmistelemaan kuntaliiton oheistuksen mukaisen ostolaskudatan käyttöönoton.

Pyhäjärvi 31.5.2022
Pyhäjärven Perussuomalaiset ry
valtuustoryhmä

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa