Pohteen säästöistä

Pohteen virkamiesesitys kustannusten leikkaamiseksi

Talouden tasapainottamisesitys on nostattanut paljon kysymyksiä koko peruspalveluiden saannissa, niin maakunnassamme, kuin koko maassa. Eikä ihme. Viime eduskuntakaudella nuijittiin Sanna Marinin hallituksen esityksestä laki hyvinvointialueista äänestyksen jälkeen voimaan. Samoin rahoituslaki, jossa monet indikaattorit määräsivät kunkin alueen rahoituksen.

Valitettavasti, niin alueiden rakentamisessa ja rahoituksen riittävyydessä oli paljon puutteita. Vauhtisokeus johti epärealistiseen toteutukseen. Luotiin raamit, sisällön toteuttamista ei riittävästi ajateltu. Nyt Pohde ja muutkin hyvinvointialueet joutuvat sopeuttamaan toimintaansa. Pohteella on erityisen kova paine myös senkin vuoksi, koska Ouluun rakenteilla oleva Tulevaisuuden sairaala -hankkeen nimellä oleva rakentaminen on vielä kesken. Tämä vaatiin Pohteelta lainanottoa, jota varten valtiovalta on edellyttänyt talouden tasapainottamista.

Hyvinvointialueiden tehtävänä on järjestää sille laissa säädetyt tehtävät ja turvata niiden yhdenvertainen saatavuus kaikille asukkaille. Missä tilanteessa nyt ollaan? Vajaa vuosi on toimittu ja toiminnoissa on nähtävissä paljon heikennyksiä, sekä muutoksia. Ja mitä onkaan vielä tulossa kunhan saamme päätökset virkamiesten esityksiin. Mutta kokonaisuutta ajatellen, mikä on tärkeintä?

Mielestämme ihmisen arkitodellisuus on tärkeintä. Lääkäriin pääsy, hammashoito, laboratorio, röngnen, neuvola, vuodeosasto, nämä mm. ovat lähipalveluita, jotka tulee olla saatavissa mahdollisimman läheltä. Arkitodellisuutta on myös välttämätön ruoka, joka kallistuessaan näkyy monien talouksien kauppakassissa. Joudutaan tinkimään kaikesta ei tarpeellisesta. Toki tässä on se hyvä puolikin, miksi hankkia tarpeetonta. Arkitodellisuutta on asua ja elää maaseutukunnissa, joissa ei ole joukkoliikennettä, sekä etäisyydet ovat pitkiä. Asuinpaikka ei aina ole valintakysymys, se on olosuhteiden arkitodellisuutta.

Talouden tasapainottaminen näin lyhyessä ajassa tuo valtavia haasteita. Virkamiesten esityksessä, ”karttaharjoituksessa”, ei ole riittävästi tarkasteltu rakenteita, organisaatiota, eikä toimintotapoja ja -muotoja. Vertailulaskelmat ja ennakkovaikutusten arvioinnit puuttuvat. Mielestämme ei ole oikein, että pöydän takaa laitetaan exeliin seiniä kiinni, toimintoja keskitetään, ja hupsis… tulihan säästöjä.

Oikeaoppisesti muutos, jotta se olisi mahdollisimman hyvä, on lähdettävä muutostarpeesta. Tarve on yhtäkuin asukkaiden tarve. Edelleen on tarpeellista ottaa muutokseen mukaan työntekijät.

Näinkin suuriin muutoksiin on varattava aikaa, kuultava monia eri tahoja, otettava huomioon alueelliset erot, puhumattakaan vaikutukset paikkakuntien elinvoimaisuuteen.

Aikaan entiseen ei saisi palata, mutta väkisinkin tulee mieleen aika, kun kunta hoiti itse terveys – ja sosiaalipalvelut. Ymmärrän kuntien pienentymiset, mutta olisiko sittenkin ollut parempi vapaaehtoiset kuntien yhteistyöhön perustuvat yksiköt?

Menneisyyttä emme voi muuttaa, tulevaisuutta voimme. Pohteen päättäjiltä toivotaa nyt viisautta ja yhteistä näkemystä koko maakunnan palvelujen turvaamiseksi.

Maamme eduskuntalaitokselta toivomme sitä, että opposiossa olevat puolueet, mitkä ne milloinkin ovat esittäisivät toimia, joilla edistettäisiin kotimaan asioita, sen sijaan, että vain kritisoidaan, mikä sekin toki voidaan esittää rakentavasti. Näin toimittaessa välttämättömät kehittämisasiatkin menisivät eteenpäin ja oppositio voi oikeasti vaikuttaa kehittämistoimien sisältöön.

Pyhäjärvi 6.11.2023

Pyhäjärven Perussuomalaiset ry

Kirjoitettu 6.11.2023

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa